Siperianhusky ei ole rotu - se on elämäntapa.

Elettiin vuotta 2013, ensimmäisen koirani, Gaikon eroahdistus oli lävähtämässä käsiin muutaman peräkkäisen muuton vuoksi. Eri vaihtoehtoja mietittyäni tulin siihen tulokseen, että koirakaveri voisi olla pysyvä ratkaisu eroahdistusongelmaamme.
Alkoi uuden tulokkaan rodun miettiminen, tällä kertaa hakusessa oli shikokua sosiaalisempi, alkukantainen ja mahdollisimman terve rotu. 
Päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen siperianhuskyyn ja syksyllä 2013 kotiutui ensimmäinen huskymme Saga.
Sagan myötä rodunomainen harrastus tuli pakostakin eteen, molemmat opettelimme keltanokkina rekikoiran sielunelämää tätini rautaisen kokemuksen turvin ja neuvoin.
Hyvinkin piakkoin kävi selväksi, että Saga ei jää huushollin ainoaksi huskyksi. Kahdellahan pääsee jo paljon lujempaa - vetoharrastus vei mennessään, niin kuin rodun parissa on tapana. Olin löytänyt oman rotuni ja sitä myöten myös mukanaan vievän elämäntavan.

Fenris kotiutuikin meille heti seuraavana vuonna.
Luonnollinen jatkumo tästä tietenkin oli vaihtaa pääkaupunkiseudun vilinä rauhallisempaan sijaintiin, joka mahdollisti myös lumisemmat talvet ja näin ollen paremmat harrastusmahdollisuudet.
Tässä vaiheessa toin syksyllä 2015 Liettuasta Vondin ja siirsimme samaan syssyyn päämajamme synnyinseudulleni Kouvolan Harjuun. Ajatus rodun kasvattamisesta alkoi kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän. Tämän on pakko olla jonkin sortin "sukurasite", sillä aiemmin mainittu tätini on huskyja kasvattanut useamman pentueen päälle kahden vuosikymmenen aikana. Paljon olen hänelle velkaa niin vetoharrastukseen mutta myös kasvattamiseen liittyvien neuvojen ja tuen vuoksi.

Vajaa pari vuotta ehdimme pitämään tukikohtaamme Kymenlaaksossa, mutta rakkaus kuljetti meidät loppuviimein Pirkanmaalle, jossa olemme keväästä 2017 asti viihtyneet.
Vappuna 2018 haimme laumaamme Ukrainan vahvistuksen Taran. Saman vuoden syksynä minulle myönnettiin kennelnimeni Fen-Dweller.
Kauan odotettu ensimmäinen pentueemme syntyi Sagalle keskikesällä 2019, tästä pentueesta kotoamme löytyy kaksi koiraa, lisäksi pentueen isä Leo jäi "vahingossa" asumaan meille.

Tämä on kennelimme tarina pähkinänkuoressa. Mutta keitä me ihmiset kennelnimen takana olemme?
Olen Hanna, kovaa vauhtia ja uhkaavasti neljääkymmentä lähestyvä sirkustirehtööri - tai siis siltä ainakin suurimman osan ajasta tuntuu. Ammatiltani olen eläintenhoitaja, eli suomeksi sanottuna eläinkaupantäti jo päälle 15 vuoden ajan. Aviomieheni Petri astui tähän siperiansirkukseen mukaan kesken matkan eikä huskykärpänen ole samalla tavalla puraissut kuin hullua vaimoaan. Petri kuitenkin kantaa tarpeentullen kyllä kortensa kekoon myös koira-arkemme pyörittämisessä, tai mikäli koirat ovat vaikka uutta koppia tai terassia vailla. Varsin kehityskelpoinen kennelpoika siis!
Petrin suurinta huvia huskyjen kanssa on niiden vedättäminen lumilaudalla, mitä useampi koira liinoissa, sen parempi.
Ihmislaumaamme kuuluu lisäksi pieni tyttäremme Isa, joka tasavarmasti pitää huolen siitä, että kasvattimme tottuvat lapsiperheen arkeen ja ääniin.